Autoglym Ralli ajetaan lauantaina 13. heinäkuuta Pirkanmaalla,
keskuspaikkanaan Nokian ajoharjoittelurata. Rallireitti kulkee Nokian,
Sastamalan ja Ylöjärven alueen maineikkailla erikoiskokeilla.

Autoglym Ralliin ilmoittautuneiden kilpailijoiden määrä oli kaikkiaan
160 autokuntaa, joista 84 ensimmäistä kilpailijaa kuuluvat Historic- ja
VW Aircooled -luokkiin. Kansainvälistä väriäkin saatiin mukaan
edellisvuosien malliin.
Junioreiden MM-sarjan kärkikuljettaja, espanjalainen Jan Solans
kilpailee ensimmäistä kertaa Suomen sorateillä. Nuorukainen valitsi
Autoglym Rallin testikilpailukseen ennen Neste Rallia.
Ford Fiesta -kuljettaja voitti JWRC-luokan edellisessä osakilpailussa,
Sardinian MM-rallissa, mutta nyt edessä ovat täysin uudet haasteet.
Solansin kanssa etuvetoisten luokan voitosta lähtevät kilpailemaan
SM-sarjaa johtava Sastamalan Lauri Joona sekä Punkalaitumen rattimies
Arttu Lähdeniemi.
Rallin mielenkiintoisin nimi on Emil Lindholm, joka voitti kilpailun
viime kesänä Skodalla. Tällä kaudella kolmannen polven kilpakuljettaja
ajaa uudella VW Polo R5 -autolla, jota huoltaa suomalainen
Printsport-tiimi.
Lindholmin tavoitteena on kamppailla WRC2-luokan voitosta elokuun alussa
Neste Rallissa. Kauden voitokkaasti Tunturirallissa aloittanut Lindholm
onnistui hienosti myös Ruotsin MM-rallissa, josta tuloksena oli
WRC2-luokan toinen sija.
Autoglym Rallissa on mukana kansainvälistä väriä R5-kalustolla: Rakan
Al-Rashed (Saudi-Arabia), Mauro Miele (Italia), Gregory Berezkin ja Oleg
Toporov (Venäjä) sekä Kees Burger (Hollanti).
F-ryhmässä nähdään mielenkiintoinen uusi kokeilu, kun moninkertainen
Suomen mestari Joonas Lindroos kilpailee ensimmäistä kertaa
takavetoisella ralliautolla. Jämsäläisen ajokkina on BMW M3, jolla hän
tähtää Jyväskylän Vetomies-kilpailuun.
Autoglym Ralli ajetaan lauantaina 13. heinäkuuta Pirkanmaalla,
keskuspaikkanaan Nokian ajoharjoittelurata, jossa sijaitsee lähtö ja
maali sekä kilpailun huoltoalue. Rallireitti kulkee Nokian, Sastamalan
ja Ylöjärven alueen maineikkailla erikoiskokeilla. Rallipaketteja
myydään torstaista lähtien Pirkanmaan ABC-asemilla.
Kuvaaja: Jarno Saari