Tamperelainen PR-Racing palauttaa ensi kesänä kilpailunsa heinäkuulle,
jolloin suunnitelmissa on tehdä muutaman vuoden tauon jälkeen kunnon
testiralli vanhoille Suurajo-pätkille. Kisan uusi pääyhteistyökumppani
on Pirkanmaan HYAcenter Oy, Pirkkalassa sijaitseva täyden palvelun
autokorjaamo.

Kuvassa vasemmalla HYAcenterin toimitusjohtaja Jaakko Salopuro

HYAcenter Ralli ajetaan lauantaina 29. heinäkuuta ja kilpailukeskuksena
toimii Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, jonka P-alueella vietetään
myös huoltotaukoa. Ajankohdaksi valikoitui kyseinen viikonloppu, joka
sijoittuu Viron ja Suomen MM-rallien väliin.

Järjestäjä yrittää saada myös WRC-sarjan huippukalustoa kilpailuun
mukaan. Taustatyö sillä saralla alkoi heti, kun kauden 2023
MM-rallikalenteri oli julkaistu.

Kahdeksan erikoiskokeen ja 80 EK-kilometrin reitti kulkee Tampereen
ympäristössä. Mukana on paljon osuuksia, joita on aikoinaan käytetty
Jyväskylän Suurajoissa.

Tulevan kesän kilpailun mielenkiintoa lisää se, että oheisluokkana
ajetaan lehdistöralli. Tarkoituksena on, että vähintään kilpailijaparin
ykköskuljettajalla olisi toimittajan kokemusta. Autoina lehdistörallin
osallistujille järjestetään BMW Ralli -sarjasta tutut 325-malliset
ralliautot ja kaikki ajavat samanlaisilla renkailla.

HYAcenter Rallin keskuspaikka kesällä Tampereen Messu- ja
Urheilukeskuksessa
Follow by Email
Facebook
YOUTUBE