Rallikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Konsta Saarinen, 17, pääsi
ajamaan erikoisluvalla SM1-luokkaan Skoda Fabia R5 -autolla. Suomen
rallihistoria ei tunne kuin muutaman tapauksen, jossa alle 18-vuotias
kuljettaja on päässyt kilpailemaan SM-sarjaan nelivetoisella
huippukalustolla.

Ennen tätä syyskautta Saarinen oli kisannut vain kaksivetoisilla
kilpureilla, mutta nuorukaisen siirtyminen tehokkaamman nelivetoisen
ohjauspyörän taakse on sujunut varsin hienosti.

Viikonloppuna ajetusta Kouvolan SM-rallista Saarinen ja kartanlukija
Joni Mäkelä kirjasivat seitsemännen sijan kovatasoisesta pääluokasta.

– Ralli kulki tiimin kanssa laaditun ennakkosuunnitelman mukaisesti.
Saatiin tärkeää kokemusta ja päästiin ajamaan kisa läpi ilman virheitä.
Ajollisesti meni aivan puhtaasti, eikä ollut tilanteita, Konsta kertasi.

– Luokan kärjessä mennään tosi hurjaa kyytiä, eikä sellaisesta voi tällä
kokemuksella edes haaveilla. Pystyin kuitenkin hyvin haastamaan
viitossijasta kamppailleet kuskit. Tosi hienoa oli kisata
tehdastekoisella aidolla kilpa-autolla.

Jos vastaava tilaisuus tulevaisuudessa aukeaa, Konsta Saarinen tietää
kuinka perusteellisesti kisaan täytyy valmistautua.

– Nyt sain alle vain lyhyen ennakkotestin, jossa opettelin uutta autoa.
Kisan aikana tehtiin pieniä muutoksia säätöihin, lähinnä etupään
korkeuteen ja vakaajiin. Muutosten myötä ajettavuus meni heikompaan
suuntaan, jonka vuoksi ajossa ei ollut täyttä luottoa.

– Loppuvuoden aikana täytyy miettiä tarkasti, millä kalustolla ja mihin
luokkaan ensi kaudella suunnataan. Kiitokset kaikille tahoille, jotka
ovat olleet tänä vuonna meidän vauhdissa mukana, Konsta päätti.

Teksti ja kuva Jarno Saari

Konsta Saarinen täytti tavoitteensa SM-kauden päätteeksi
Follow by Email
Facebook
YOUTUBE