Talvikausi ajettiin Ralli SM -sarjan osalta päätökseen viime
viikonvaihteessa Jyväskylän ympäristön maineikkailla erikoiskokeilla.
Konsta Saarinen koki teknisiä ongelmia autonsa kanssa, mutta onnistui
silti kypsällä suorituksella nousemaan palkintopallille SM5-luokassa.

Kilpailun avanneella Killerin raviradan yleisö-EK:lla oli tuhansia
silmäpareja seuraamassa eri luokkien ralliautojen menoa. Saarinen
menetti muutaman sekunnin ja joutui pakittamaan, kun Mitsubishi pyörähti
lumipenkkojen välissä.

PR-Racingia edustava 18-vuotias Saarinen ja kokenut kartanlukija Joni
Mäkelä nousivat kuudennelta sijalta hetkessä kolmanneksi, kun ralliletka
siirtyi varsinaisille metsäerikoiskokeille.

– Tosi hienoja teitä päästiin ajamaan, joten ajofiilis oli hyvä. Jotkut
pätkät olivat tuttuja menneiltä vuosilta Jyväskylän MM-ralleista, mutta
itse en niitä ole ennen ajanut, Konsta Saarinen selvitti.

Saarisen autokunnan menohalut olivat kohdallaan, mutta ralliauton
moottori ei antanut täysiä tehoja kuljettajan käyttöön. Tehon puute
näkyi myös tulostaululla, kun Konsta ei nyt ehtinyt alkukauden kisoista
poiketen pohja-aikavauhtiin.

– Kone tuntui tahmealta ja meno vaan puutui loppua kohden. Huollossa ei
löydetty ongelmiin ratkaisua, mutta vastaavasti vikakoodit vain
lisääntyivät. Siinä mielessä kilpailun kulusta ei jäänyt positiivista
mieltä, Konsta kertasi.

Yhden kilpakumppanin suorituksen hylkäyksen myötä Saarinen ja Mäkelä
kirjasivat talvikauden päätöskisasta kolmannen sijan. Kaksikko on
sijoittunut palkintosijoille kaikissa alkukauden kolmessa
osakilpailussa.

– Vaikeuksista huolimatta Konsta piti pään kylmänä ja otti ne pisteet,
jotka oli otettavissa. Oikein hyvä suoritus nuorelta kaverilta.
Pistetaulukossa eroa tuli kärkeen lisää, mutta myös taakse saimme
kasvatettua piste-eroa muihin, kiitteli kartanlukija Mäkelä.

Ralli SM -sarja jatkuu kevättauon jälkeen Seinäjoen ympäristössä 19.-20.
toukokuuta.

Pistetilanne 3/7 osakilpailua, Top5:
1. Ville Hautamäki 84
2. Konsta Saarinen 58
3. Pekka Keski-Korsu 31
4. Arttu Lähdeniemi 30
5. Miikka Vuokila 28

Teksti Jarno Saari, kuva Taneli Niinimäki

Konsta Saarinen vaikeuksien kautta podiumille
Follow by Email
Facebook
YOUTUBE