Ralli SM -sarjan kesäkauden avausosakilpailu Pohjanmaa Ralli kurvailtiin
viikonloppuna Seinäjoen ympäristössä. Konsta Saarinen ajoi neljättä
kertaa peräkkäin podiumille, eikä ykkössijakaan jäänyt kauaksi.

SM5-luokassa Saarinen ja kartanlukija Joni Mäkelä aloittivat kamppailun
hieman tahmeasti, kun kisan alussa matkan varrelle osui yksi spinnaus.
EK3:n jälkeen kaksikko oli kolmantena.

Uudet kuosit saaneella Mitsubishi Lancerilla kilpaileva Saarinen paransi
otteitaan ja ajoi kahdelle seuraavalle erikoiskokeelle pohja-ajat.
Samalla 18-vuotias orivesiläinen nousi kärkipaikalle niukasti 1,6
sekunnin turvin.

– Suoritustaso oli nyt soralla paremmalla tasolla kuin talvikaudella ja
pystyttiin ajamaan kärkiaikojakin. Moottoria vaivanneet ongelmat saatiin
keväällä selätettyä, joka osaltaan kohensi meidän vauhtia, Saarinen
vertaili.

Lähellä takana vaaninut Arttu Lähdeniemi pystyi puristamaan rallin
loppupätkillä kovempaa, vaikka Konsta Saarinen vielä viimeisen EK:n
veikin nimiinsä. Maalissa kaksikon ero oli kuusi sekuntia Lähdeniemen
hyväksi.

– Kova yritys oli päällä lopussakin, mutta aivan ei vielä vauhti
riittänyt voittoon saakka. Kelpo aloitus saatiin kuitenkin kesäkaudelle.
Joensuussa (16.-17.6.) yritetään parantaa yhden sijan verran, Konsta
päätti.

Konsta Saarinen kohensi hieman SM-pistetaulukossa osakkeitaan, kun
sarjajohtaja Ville Hautamäki jäi rengasrikon hidastamana neljänneksi.
Saarisen ja Hautamäen edustama Co-Motorsport, johtaa tiimien välistä
SM-sarjaa 15 pisteellä.

Pistetilanne 4/7 osakilpailua, Top5:
1. Ville Hautamäki 96
2. Konsta Saarinen 76
3. Arttu Lähdeniemi 55
4. Pekka Keski-Korsu 46
5. Miikka Vuokila 28

Teksti ja kuva Jarno Saari

Konsta Saarinen voittokamppailussa Pohjanmaa Rallissa
Follow by Email
Facebook
YOUTUBE